Screw you Lidl / Ootteko te Suoomesta?

Tässä lyhyt tiivistelmä muutamasta viime päivästä. Meillä ei ole vieläkään nettiä kotona, eikä ehditty istumaan viime päivien aikana wifi-kahviloissa.

Keskiviikkona ei oikeastaan hirveästi tapahtunut, etsittiin Lidliä, minkä piti olla ”jossain ihan siinä yhden metro aseman vieressä” tai jossain. No me pyörittiin jokaisella kadulla ristiin rastiin tämän kyseisen metroaseman ympärillä, eikä muuten löydetty monen tunnin etsinnöistä huolimatta. Lidl 1 – Blondit 0. Kyllä me se vielä löydetään, kunhan jaksetaan yrittää etsiä uudelleen. :D 

Kävimme sitten läheisessä EuroShopissa, mistä löydettiin kaikkea roinaa kotiin. Ensimmäinen paikka, mistä löytyi jonkin sorttinen tiskiharja!! Siis täällä oikeasti käytetään pesusientä ennemmin kuin tiskiharjaa...Tämä ei nyt ainakaan Heidin käsille sopinut, ensimmäinen tiskattava lautanen halkesi... :D

Myöhemmin keskiviikko iltana päätimme lähteä istumaan iltaa johonkin kuppilaan. Löysimme baarin, mikä oli hyvin erikoisesti sisustettu. Tällä kertaa emme kehdanneet väläytellä salamaa, joten kuvat jäivät ottamatta. Tuolit olivat itseasiassa autojen istuimia, ja ne olivat kiinnitetty auton renkaisiin. Seinillä oli vinyylilevyjä, vanhoja sanomalehtileikkeitä ja autoteemaan sopivia pakoputken osia, konepelti yms. Drinkkien hinta sai blondien silmät selälleen. 2 drinkkiä hintaa 790HUF eli noin 2,60€! Tosin se tarjousdrinkkien lista oli aika suppea, montaa eri sortin Coladaa, vodka juicea, mohito ja caipirinhaa vai mitä olikaan. Pyydettiin myös Irish Coffeet, mutta vaaleahiuksinen myyjä tokaisi siihen, ettei heillä myydä kuin alkoholia… Myötätuntomme oli hänen puolellaan.

Seuraamme liittyi myöhemmin 2 saksalaista ja 2 hollantilaista jannua sekä yksi unkarilainen tyttö, jotka siis ovat tulevia luokkalaisiamme. Illan aikana mukaan seuraan liittyi muutama muu saksalainen jannu, jotka olivat jotain Euroopan kiertäjiä ja ihan hulluja…He kertoivat, kuinka heillä oli suunnitelmissa esiintyä suomalaisena hevimetallibändinä, mutta meidän läsnäolomme pilasi sen.

Torstaina kävimme asunnonvälittäjällämme pyytämässä valtakirjan nettiyhteyden avaamiseen meille kotiin. Hetken aikaa yritimme tutkailla karttaa, mutta luovutimme ja päädyimme hyväksikäyttämään puhelimien nettiyhteyttä. Kyllä navigaattori on fiksu vekotin, jos se vaan toimisi... No löydettiin kuitenkin perille ja tarkoitus on mennä perjantaina avaamaan nettiliittymää.

Käytiin Hard Rock Cafeessa syömässä ja samat hullut saksalaiset olivat siellä pyörimässä. Toivoimme heidän olleen edellisenä iltana niin sekaisin, etteivät he muistaisi meitä, mutta varmuuden vuoksi piilouduimme ruokalistojen taakse. Meillä oli kaiken lisäksi miestarjoilija, joka oli hyvännäköinen, mutta urpo, tampio, ääliö, you name it. Hän ei ymmärtänyt tuskin mitään, mitä hänelle selitettiin, vaikka hän puhui kyllä sujuvaa englantia meille takaisin. Kai hän oli niin omahyväinen turisteja kohtaan tms. Asiat piti kysyä / selittää vähintään kolmeen kertaan. Sannalla paloi hihat sen jälkeen, kun tarjoilija ei tajunnut, että alkudrinkin lisäksi haluttu juoda Coca-colaa ja Heidi sai hoitaa lopun puhumisen. Laskuja pyydettäessä tarjoilija alkoi tivaamaan, miksi Sanna vihaa häntä ja onko hänessä jotain vikaa…Kaiken tämän hän hoiti lipevällä, flirttailevalla tavalla, mikä sai Sannan vain entistä enemmän raivon partaalle. Hyvä esimerkki siitä, kuinka miehillä järki ja hyvä ulkonäkö eivät kulje käsi kädessä.


Nyt blondien pitää kyllä alkaa olemaan tarkkaavaisempia ja harkitsevampia sanomisistaan. Nyt on jo kaksi kertaa tullut möläytettyä jotain suomeksi, minkä onkin joku yllättäen ymmärtänyt. Joko ihan aito suomalainen tai jopa unkarilainen.

Kävelimme kadulla sateenvarjojen kanssa sateessa ja Sanna hehkutti kovaan ääneen uutta sateenvarjoaan (aiemmin jaoimme Heidin sateenvarjon, kun Sannan varjo unohtui Suomeen). Edellämme käveli junttiporukka, joista Heidi tajusi heti heidän olevan suomalaisia, mutta Sanna ei ollut heihin kiinnittänyt huomiota. Yksi porukasta kääntyi tuijottamaan meitä ja Sanna alkoi rähjäämään hänelle ”v%??#ako siinä tuijotat, on se sateenvarjo mukava kun ei tarvi kastua s#%!&%!.” Jannu jatkoi matkaansa, mutta kun ohitimme heidät, kääntyi hän uudelleen ja tokaisi ”Oootteko te Suooomesta”. (Varmaan savooolainen, kun venytti vokaaleja paljon…) Voi perse. Siinä sitten blondit marssivat ylpeinä nokat pystyssä peittäen häpeänsä ja riensivät seuraavan kulman taakse repeämään.

Toinen moka sattui, kun mentiin edellisenä päivänä tavattujen luokkalaisten kanssa Szimplaan, mikä on Unkarin suosituin rauniobaari. Sisustus täälläkin on aivan omaa luokkaansa. Katosta roikkui esim. keinuhevosia, tonttuja, tuoleja, pyöriä…kaikkea erilaista romua ja pöytiin myytiin porkkanoita.

Lähdimme etsimään vessaa ja yläkerrassa järkytyimme ja Heidi sai lievän paniikkikohtauksen: PELKKÄ REIKÄ LATTIASSA?!?! OIKEASTI??? Luultiin näiden olevan karua urbaanilegendaa ja siinä se nyt oli suoraan edessämme. Ja voi sitä ammoniakin hajua. Onneksi alakerrassa oli sentään pöntöt, mutta hajun perusteella olisi voinut päätellä muuta. Ja jotkut eivät olleet osanneet vetää vessoja. Tosin meilläkin kesti hetki tajuta vetosysteemi. Käsiä pestessämme yksi nainen roiskaisi vahingossa Sannan jaloille vettä, joka taas avasi suunsa, onneksi tällä kertaa lievästi: ”Kiva. Kiitos….” Seuraavaksi olisi tullut lisää mielipidettä asiasta, ellei tyttö olisi alkanut puhua Heidille täydellistä suomea!!! Hän oli siis unkarilainen, mutta hänen äitinsä kai oli suomalainen ja siksi oppinut kielen...Myöhemmin lähdimme hakemaan syötävää ja pysähdyimme läheiseen kebab-ravintolaan, mistä ostimme pelkät salaatit mahataudin ja Tuksuksi muuttumisen pelossa. Salaatit maksoivat 500 forinttia, eli noin 1,65€. Ei siis olleet hinnalla pilattuja ja maistuivatkin ihan salaatilta. :D Heidin salaatista tosin löytyi muutama lihan palanenkin, mutta väliäkö sillä…

Viikonloppuna meidän on tarkoitus tutustua lisää uusiin ja erikoisiin baareihin sekä sunnuntaina tutustumme läheiseen eläintarhaan. Lisää kuulumisia Budapestista taas silloin! 

Pala Taivasta

Toinen aamu käynnistyi hieman kirkkaammin kuin edellinen päivä. Aurinko paistoi ja oli hieman lämpimämpikin. Lähdettiin aamukahville läheiseen Monopoli kahvilaravintolaan, hyödyntämään ilmaista Wifiä. Kahvilassa kului ainakin kaksi tuntia, joista ensimmäinen tunti kului siihen, että ihmeteltiin miksei Wifiä saada toimimaan. Alettiin jo epäilemään, ettei osata kirjoittaa Heinekeniä oikein! Kappas kappas, caps lock oli päällä…

Tämän jälkeen, kun kaikki nettiasiat oli hoidettu, lähdettiin WestEndiin shoppailemaan. Shoppailu lähti nihkeästi käyntiin suomalaisen pihiyden astuttua kuvioihin. Kuitenkin hitaasti, mutta varmasti aloimme löytää ostettavaa. Ensimmäinen nolo kommellus sattui sitten kun, astuimme Zaraan sisälle. Laukussamme ollut läppäri sai turvaportit piipittämään ja laukkumme tultiin tutkimaan. Kun sitten kiertelyn jälkeen olimme lähdössä, kävelimme jännittyneinä, pelko takapuolessa uudesta piippauksesta porttien ja hymyä pidättelevän vartija ohi. Hölmistyneinä siitä, etteivät portit enää piipanneetkaan, huomasimme vartijan nauravan meille. Kiva. Noh, onneksi muualla portit eivät enää piipanneet. WestEndistä mukaan tarttui parit tennarit, laukut ja vaatteita.

Kotimatkalla pysähdyimme eräälle jäätelökojulle, jonka antimia olimme useaan otteeseen ohi kulkiessamme kuolanneet. Maistoimme Kinder-pallot ja siinä se tuli. Ensimmäinen pala taivasta. Ja hintaa oli noin 0,70 €. Kotona söimme nopeasti, mutta tunsimme silti olevamme vielä shoppailun uuvuttamia ja päätimme kumota loput eilisestä jääneestä viinistä parvekkeellamme, minne levitimme pyyhkeet istuma-alustoiksi.

Elpymisen jälkeen suuntasimme kuuluisaan New York Cafeeseen. Aikomuksena oli myös ostaa julkisen liikenteen kuukausilippu läheiseltä metroasemalta, mutta kappas, lipunmyynti oli suljettu. Turvonnein jaloin jouduimme siis talsimaan New York Cafeeseen, mikä osoittautui niin upeaksi, kuin oli mainostettukin. Tilasimme Cold Chocolate Drink with Smarties –juomat ja näin pääsimme taas taivaan makuun. Nautiskelun ja kuvien räpsimisen jälkeen päätimme suunnata kohti Tonavan rantaa.

Matkan varrelle tuli muutama mutka, kun piti vielä pysähtyä muutamassa muussa vaate- ja kenkäliikkeessä. Mukaan tarttui jälleen lisää vaatteita ja kenkiä. Löysimme myös metroaseman, missä lipunmyynti oli vielä auki ja saimme kuukausilippumme, hintaa sillä oli vähän yli 10€! Suomessa pitäisi ottaa mallia tästä…

Lopulta saavuimme Tonavan rannalle ja näky oli uskomaton. Täällä me tosiaan tullaan asumaan seuraavat 5 kuukautta. Kun katselimme yövalaistua Budapestia, rakastuimme lopullisesti kaupunkiin. Pakollisten turistikuvien jälkeen löysimme Vaci utca-kävelykadun, mikä on suosituin turistien shoppailu/kävelykatu. Se tosiaan oli tupaten täynnä ihmisiä ja kaupat olivat myöhään auki, toisin kuin monista oppaista olemme lukeneet.

Yhdeksän aikoihin illalla yritimme löytää metroa, jotta ehtisimme vielä käymään lähi Sparissamme, mikä sulkeutuu klo 22. Jossain vaiheessahan sen eksymisen piti tapahtua ja hukkasimme itsemme kartalta. Pienen sähläyksen jälkeen, olimme oikeassa metrossa ja löysimme kotiseudulle. Spar oli valitettavasti ehtinyt sulkeutua tähän mennessä joten jäimme Vogue pubiin sammuttamaan janomme ja lepuuttamaan jalkojamme. Drinksut olivat yllättävän kalliita, muttei niissä oltu alkoholiakaan säästelty.

Tämän jälkeen kaksi väsynyttä blondia painoivat päät tyynyyn ja jatkoimme unelmointia halvoista kenkäkaupoista, joita tulisimme valloittamaan seuraavien päivien aikana. 

Budapestic baptism

 The Blondes have arrived to the Budapest! Now is time to turn our blog into international one.

Muahahaa, ei hätää. Täytyyhän tätä suomenkin taitoa pitää yllä. Eli tosiaan, yksinä kappaleina kumpikin blondi selvisi uuteen kotiinsa. Lento meni muuten ihan mukavasti ilman turbulenssia, mutta edessämme istuvat puuma ja inkkari saivat aikaan silmien pyöräyttelyä ja katseiden vaihtoa. Tämä puuma oli siis vanhempi suomalainen nainen, joka epätoivoisesti oli yrittänyt piilottaa todellista ikäänsä pukeutumalla teinityttöjen vaatteisiin ja liian suurella pakkelimäärällä. Inkkari taas oli nuorempi ulkomaalainen mies, näytti hieman aasialaiselta ja jolla oli ihana (tosin hieman harmaantunut) paksu, musta ja kihara tukka. Mistä ei osannut päättää näyttääkö se paremmalta auki vai kiinni. Mies avasi ja laittoi tukan takaisin ponnarille varmaan…ei, ei me kyllä laskuissa pysytty mukana. Joka tapauksessa, taaskaan ei pysytty laskuissa mukana, mutta lukemattomia kertoja piti siinä sitten vieläpä kovaan ääneen pusutella. Äänitehosteeton pusuttelu ei olisi haitannut, mutta selvästi haluttiin vähän huomiota…Olisi tehnyt mieli jossain vaiheessa tunkea naama siitä penkkien välistä ja sanoa, että vähän lisää kieltä haluttaisiin mukaan!

Sää tuotti meille suuren pettymyksen. Olimme lällättäneet kotona kuinka lähdemme lämpöiseen, sääennusteen mukaan piti olla poutaista ja +28 astetta lämmintä. Ilma oli pilvinen ja lämmintä oli +20 astetta. Meitä tuli lentokentälle vastaan 2 koulun tutoria ja sanoivat taksin tulevan 5 minuutin päästä. Puolen tunnin ja neljän soiton jälkeen oikea taksi lopulta saapui (olivat ensin tilanneet meille ja meidän suurille matkalaukuille pienen taksin…) ja pääsimme matkalle kohti asuntomme välittäjän toimistoa.

Asunnonvälittäjän kanssa hoidimme paperiasiat kuntoon ja lähdimme kohti uutta kotia. Tällä välin oli alkanut jo sataa. Saavuimme kotiin ja olimme tyytyväisiä, mitä nyt pieniä seinien murentumia ja halkeiluja ja tirkistysaukkoja, mutta muuten todella kodikas. Kyllä täällä on ihan hyvä olla. Avaimet saatuamme saimme jäädä nälkäkuoleman partaalla tutustumaan paremmin kotiimme ja ah, ihanaa, purkamaan laukkuja…Ajateltiin, että puretaan äkkiä ja lähdetään sitten etsimään ruokakauppaa.

Surprise! Pakastin oli kuin eskimojen kesäasunto. Ja ei, emme tarkoita niitä jäätelöpuikkoja. Pakastin oli umpijäässä. Päätimme siis, että pitää vähän aikaa vielä odotella, koska pitihän pakastin nyt sulattaa, eikä ruokakauppaan ollut järkeä lähteä, ennen kuin saadaan jääkaappipakastin takaisin kylmenemään. Nälkä teki epätoivoiseksi ja aloimme hakkaamaan tovin odoteltuamme jäävuoria veitsien kanssa.

Lopulta pääsimme ruokaostoksille. WestEnd niminen kauppakeskus on noin 15-20 minuutin päästä meistä ja kävelimme sinne, mistä löysimme Sparin. Oi niitä muistoja, kun Suomessakin vielä oli Spar…kuka muistaa? Kuitenkin, nälkä sai meidät järkiimme ja lähdemme vasta tänään aamukahvien ja tämän ensimmäisen Budapest-postauksen jälkeen tutustumaan muuhun WestEndin tarjontaan, kuin ruokakaupan anteihin.

”Pieni” sade oli yllättänyt ruokaostosten aikana. Yritettiin kävellä neljän ruokakassin kanssa yhden sateenvarjon alla...Lopputulos: kaksi uitettua blondia. Näin saimme Budapestisen kasteemme. Meitä lohdutti ajatus kohta aukeavasta viinipullosta. Vai aukesiko? No eihän meillä ollut täällä ”täysin varustellussa” kämpässä viinipullonavaajaa! Suomalaisella sisulla painelimme takaisin sateeseen metsästämään avaajaa.

Vihdoinkin kotiin päästyämme alettiin tekemään ruokaa (salaattia, 2€:n törkeän hyvä viini, pastaa ja kastiketta, jälkkärinä Smarties-mansikkajogurttia). 45 minuuttia kirottiin, kun pastavesi ei kiehu ja jauheliha ei paistunut. Hellurei ja hellät tunteet, sitä levyähän olisi saanut vielä kuumemmalle!!! Kun meillä on tollainen keraaminen liesi, mikä laittaa lämmön automaattisesti levyyn vitoselle ja TOTTAKAI me ajateltiin, että se heitti sen kuumimmalle mahdolliselle lämmölle. No ei, hups hups, sehän meni ysiin asti, kun suutuspäissämme alettiin räpeltää lieden kanssa…Johan alkoi tapahtua!

Ruoan jälkeen, vatsat täynnä ja kahta tyytyväistä blondia myöhemmin. Hemmottelimme kivistäviä jalkojamme ottamalla kylpyammeessamme viilentävän jalkakylvyn. Kello oli noin kahdeksan ja olimme ihan loppu. Pakotimme itsemme katsomaan muutaman jakson Frendejä, ettei

ihan maine mene. Yhdeksältä kömmimme sänkyihimme.

Tällainen oli meidän ensimmäinen päivä täällä, millainen maanantai teillä oli?

Budapest, here we come!

No niin, viimeinen pakollinen "Hei me ollaan lentokentällä!!" -postaus. Tunnelmaa on todella vaikea kuvailla. Hermostunutta kikatusta, käsien tärinää, paperipussiin puhaltelua, pelkoa ja sitä intoakin. Miten näin paljon erilaisia tunteita voikaan tuntea pieni ihminen samaan aikaan?? Onneksi lentokentällä ei päde samat säädökset alkoholin kanssa, ja saatiin pientä apua rauhoittumiselle. Onhan tämä toisaalta aika kamalaa ajatella, maanantai, kello on kahdeksan ja tässä me istutaan siiderilasien ääressä. Mutta hei, eikö itseäsi tällainen elämänmuutos hermostuttaisi? Kaikki jo vaihdossa olleet voivat varmaan samaistua tunteeseen. Vaikea kuvitella ilman ystävää vaihtoon lähteneiden tuntemuksia, jos jo kaksin on tällainen epämääräinen olo.

 

Eilen oli hyvin epätodelliset fiilikset jättää ystäville ja vanhemmille hyvästejä. Yöllä oli turha miettiäkään nukahtamista. Puoli nukuksissa raahattiin laukut autoon. Siinä vaiheessa, kun blondit kohtasivat lentokentällä, taisi vasta todellisuus iskeä. Kummallakaan ei ole oikein muistikuvia mistään laukkujen luovutuksesta eikä turvatarkastuksista. Tässä nyt hermostuneina kikatellaan ja odotellaan koneeseen pääsyä, johon on vielä reilu raastava tunti. Seuraavan kerran täällähän ollaan vasta jouluna...



 


Noh, mentävä mikä mentävä. Tästä tulee epäilemättä uskomaton kokemus, minkä muistaa koko loppuelämänsä ajan. Kiitos kaikille teille ihanille ystäville, jotka olette olleet mukana rohkaisemassa ja innostamassa meitä, teitä tulee ikävä <3 

Kateelliset selkäänpuukottajat, nautimme sitä enemmän, mitä katkerampia olette!

The Contract

......

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä tiivistetysti:

Toiset pysyi pystyssä, toiset ei. Toiset sammui, toiset ei. Toisilla on hirveä oksennuskrapula ja toisilla ei. Mutta oli hyvät juhlat! 

Kiitos ja anteeksi. 

Kahdenkympin rajapyykki on ylitetty!

Eli Budapestiin lähtöön on 17 päivää jäljellä ja syke nousee. Viimeiset kaksi työviikkoa ovat käynnistyneet ja tuntuu siltä, että työkavereiden jatkuva kysely "Joko jännittää?" vain lisää kasvavaa paniikkia/jännitystä. 

Aika on yhtäkkiä ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Vastahan me vielä kaukaisesti haaveilimme Budapestista ja aloittelimme tätä blogia. Nyt kalenterin käännyttyä elokuuhun, tietoisuus lähdön lähenemisestä jysähti tajuntaan salaman lailla. Heidiin iski tämä "mitä olen oikein tekemässä?!"-paniikki, kun hakupaperit oli jätetty, mutta nyt roolit ovat kääntyneet toisinpäin. Noh, nyt on Heidin vuoro rauhoitella Sannaa.

 Tämän hetkinen, "viime hetken", to do-lista näyttäisi tältä: 

•   asumisasiat Suomessa kuntoon
• muuttoilmoitus -> maistraatti, posti, muuttoposti palvelu
• asunnon irtisanominen (sähkösopimus pois, isännöintitoimistolle ilmoitus, kotivakuutus pois, muutto...)
• edullisempi puhelimen liittymäsopimus, ettei tulisi kalliiksi soitella Suomeen
• mokkula pois
• valtteri-tehtävät (koulun vaatimia tehtäviä, jotta saadaan Erasmus-apuraha) TEHTY!! kerrankin ajoissa ;)
• matkalaukkujen osto (kyllä, niitä on oltava kaksi)
• rokotusten tehosteet
• PAKKAAMINEN!!! 
• kyttää facebookissa tulevia luokkalaisia ja valikoi, ketkä pääsevät meidän kavereiksi
• hengitä..!
• mitäköhän vielä??

Lauantaina vietetään vielä läksiäisiä, toivottavasti blondit selviävät näistä juhlista kunnialla. Pitäähän se nimittäin ottaa potentiaalisena harjoituksena tulevaa vaihto-opiskelua varten. Äideille tiedoksi, että opiskelijabudjettihan on otettava huomioon siinä vaiheessa, kun tuoppi olutta maksaa 0,70€ ja vesipullo 1€... ;)

Katsotaan, kykenemmekö kommentoimaan sunnuntaina läksiäisten tunnelmia. To be continued...