Blondit Krakovassa

Blondit viettivät viikonlopun siis Krakovassa ja nyt olisi luvassa selontekoa siitä. Mennäänpä muuten päivä päivältä loogisessa tapahtumajärjestyksessä, paitsi jätetään lauantain Auschwitzin ja Birkenaun tarina pituutensa vuoksi viimeiseksi. Luvassa on pitkä teksti, joten varaathan kupin (tai pannullisen) kahvia viereesi. :)

Perjantaina meillä oli lähtö klo 6 aamulla. Mehän oltiin tietysti tunnolliseen suomalaiseen tapaan jo klo 5.30 odottamassa bussia, hytisten kylmästä. Noh, joku idiootti tietysti nukkui pommiin ja pääsimme lähtemään vasta puoli seitsemän jälkeen. Bussimatka kesti odotettua kauemmin (10 tuntia) ja perillä oltiin n. klo 17.30. Perjantaille ei ollut muuta ohjelmaa, kuin tutustuminen paikalliseen yöelämään. Veimme siis tavaramme Tutti Frutti-hostelliimme ja kävimme ennen baareilua syömässä ravintolassa annokset, joille hintaa tuli n. 4 euroa. Ei ole siis Puolassakaan ruokaa hinnalla pilattu. Viereisestä kahvilasta löysimme uskomattoman jälkkäritiskin, mistä sorruimme Dolce Vita-hedelmäkermavaahto-annoksiin, hintaa noin 3 euroa. Ruoat ja jälkkärit siis alle 10 euroa.

Oli aika siirtyä baariin, mitä olimmekin jo odottaneet innoissamme. Monet olivat kehuneet meille Krakovan yöelämää. Kaikki näyttikin lupaavalta, baaritiskin yläpuolella roikkui hienostelevasti suuria "kristalleja" ja sisustus muutenkin oli pramea. Pettymys oli suuri, kun tajusimme baarin pienen koon ja yhtä kalliit hinnat, kuin Suomessa! Musiikkikaan ei blondeja sytyttänyt: todella huonoja remiksejä tuutulauluista tai itkuvirsistä johonkin menevään jytkepätkään... Naisten vessasta löytyi pieni piristysruiske ;)

Naisten vessasta löydettyä ;)

Lauantaina Auschwitzin jälkeen meille oli järjestetty jotain ihan muuta. Ei partyboat, ei partybus vaan PARTYTRAM! Eli bileratikka! Uskomatonta. Se oli siis vaan meille hommattu ratikka, minkä etuosassa oli kaksi DJ:tä soittamassa todella hyvää musiikkia ja kaiuttimia oli ripoteltu ympäri ratikkaa. Tetysti savuinen ympäristö diskovaloineen oli ratikkaan luotu.


Kahden tunnin ajelun jälkeen oli aika siirtyä toiseen yökerhoon, minne meille oli järjestetty ilmainen sisäänpääsy, ilmaista Palinkaa jne. Paikka oli suurempi ja ehkä vielä vähän hienompi kuin edellisen illan yritys. MUTTA. Ehkä meille ei sitten vaan mikään kelpaa, kun meitä alkoi tämäkin paikka kohta kyllästyttää. Otimme ohjat omiin käsiimme ja lähdimme kahdestaan etsimään parempaa paikkaa. Jo ensimmäisellä yrityksellä tärppäsi. Paikka ei ollut niin glamour kuin edelliset, mutta se oli niin tupaten täynnä, että se on mitä ilmeisimmin paikallisten suosima. Ja musiikki oli sitäkin parempaa. Myös viina oli täällä halvempaa.

Sunnuntai oli rankka päivä. Käveltiin yhteensä 6 tuntia! Tiukan aikataulumme vuoksi meillä ei ollut hirveästi aikaa tutustua omineen kaupunkiin, joten meille oli järjestetty kolmen tunnin kävelykierros Krakovassa. Koska ryhmäämme kuului laiskoja espanjalaisia maleksijoita, kierros venyi vähintään puolella tunnilla ja oppaamme oli lievästi sanoen tästä vihainen. Kiersimme vanhan kaupungin, Veikseljoen ympäristöä (mistä löysimme myös lohikäärmeen) ja juutalaiskorttelin. Jos olet koskaan katsonut Schindlerin lista-elokuvan, niin siitä tuttuja maisemia oli matkamme varrella. Kaiken kaikkiaan Krakova on kyllä kaunis ja näkemisen arvoinen kaupunki. 

Tämän kierroksen jälkeen matkamme jatkui Wieliczkan suolakaivokselle. Joku espanjalainen tyttö mietti ääneen, onko tämä maan alla! Oho, ihanko tosiaan... Tämä kierros kesti 2,5 tuntia. Kierros koostui kolmesta eri turisteille tarkoitetusta kerroksesta, parhaimmillaan olimme 130 metrin syvyydessä. Seiniä olisi saanut nuolla, mutta sen jätimme tällä kertaa tekemättä. Ihan mielenkiintoinen, mutta liian pitkä kierros meidän mielestämme.

 

Sitten se, mitä ainakin jotkut ovat odottaneet: pääkeskitysleiri Auschwitz ja tuhoamisleiri Birkenau (Auschwitz II).

Blondeilla nousi niskakarvat pystyyn ja suomalainen veri kuohahti, kun näimme taas nämä espanjalaiset pellet ottamassa Auschwitzin Arbeit macht frei (Työ tuo vapauden) -portilla sellaisia puspus-poseerauskuvia, peace-merkkejä muodostaen sormillaan. Kuinka mautonta. Kyseisestä portista kulki niin moni kohti kuolemaa! Noh, asiaan.

Ensinnäkin karkaaminen leiriltä oli tehty mahdottomaksi. Leirille tuodut vangit joutuivat itse rakentamaan leirin ympärille n. 3 metriä korkean piikkilanka- ja sähköaidan. Aidan ja rakennusten väliin oli jätetty varmaankin viitisen metriä, jos ei leveämpikin kaistale avaraa tietä, mitä vartioi monta natsia. Jos joku yritti juosta tämän tien poikki aidalle, ammuttiin hänet heti.

Kiersimme monen monta parakkia, joilla jokaisella oli oma tarinansa. Ensiksi kiersimme näyttelytiloiksi muovattuja parakkeja, joiden seinillä oli kuvia natseista, juutalaisten saapumisesta Auschwitziin, erottelutilanteesta, asiakirjoja leirille tuoduista juutalaisista, juutalaisilta jääneitä henkilökohtaisia tavaroita... 

Juutalaisilta jääneitä kenkiä

Oppaat kertoivat meille, mistä kaikkialta Eurooppaa juutalaisia tuotiin ja miten erottelu tapahtui. Vangit eroteltiin miehiin ja naisiin, vanhuksiin ja lapsiin, työkykyisiin ja työkyvyttömiin. Heikot yksilöt vietiin heti surmattavaksi. Myös raskaana olevat naiset surmattiin ensin heti, sillä he eivät pystyneet työskentelemään. Myöhemmin natsit tajusivat naisista olevan työjuhdiksi synnytyksen jälkeen, joten he odottivat lapsen syntyvän, hukuttivat tai piikittivät myrkkyä suoraan sydämeen ja pistivät juuri synnyttäneen äidin töihin. Muille työkykyisille vangeille natsit kertoivat, että juutalaisilla on elinaikaa kaksi viikkoa, muilla kaksi kuukautta. Ja jos tämä ei kelpaa, tapa itsesi. Natsit kuvasivat jokaisen vangin, ja valokuvista löytyi myös surullinen tieto siitä, milloin vanki on tuotu leirille ja milloin hän on kuollut...

Tietyissä parakeissa ei saanut kuvata, sillä ne olivat täysin alkuperäisessä muodossaan säilytettyjä tyrmiä, tai sitten niistä löytyi jotain todella ällöttävää, kuten eräässä huoneessa oli seinällinen oikeaa hiusta. Lähinnä naisten hiuksia. Natsit parturoivat naisten hiukset myydäkseen ne eteenpäin Saksaan vaateteollisuuden käyttöön. Parturointi tehtiin tylsällä suurella veitsellä, joten parturointi saattoi joskus lipsahtaa skalpeerauksen puolelle...

Tyrmät, joihin pääsimme tutustumaan, olivat lähinnä seisomasellejä. Niistä oli nyt purettu vähän seinää, jotta turisti pystyy näkemään, millaisesta tilasta on kyse. Selli oli siis lattiasta kattoon umpeen muurattu, kooltaan noin metri x metri ja sinne pääsi vain pienestä aukosta lattian tasolta ryömien sisään. Jopa yhdelle ihmisille se olisi tukala paikka seisoa, mutta opas kertoi natsien tunkeneen yhteen selliin jopa 8-10 ihmistä!!! Ja happea selliin tuli katon rajasta sellaisesta yhden litran maitotölkin pohjan kokoisesta aukosta...

Rakennusten 10 ja 11 välistä piha-aluetta oppaat nimittivät "Death yard":ksi. Eli kuoleman pihaksi. Tällä piha-alueella natsit teloittivat vankeja ampumalla. Vangit seisoivat seinää vasten, katse myös kohti seinää, odottaen, että natsit ampuivat heitä takaraivoon. Myös rakennukset 10 ja 11 olivat vankiloita, joten natsit peittivät ikkunat laudoilla. Vankien ei haluttu saavan tietää piha-alueen tapahtumista. Nykyisin tällä samalla teloitusseinällä on muistomerkki paikalla telotetuille. Samaisella pihalla toimi myös rangaistuspuut, eli huonosti töitä tehneitä vankeja rangaistiin niin, että kädet solmittiin selän taakse ja vanki nostettiin roikkumaan käsistään kyseisestä puusta. Tietysti tarpeeksi pitkän riippumisen jälkeen kädet vääntäytyivät pois paikoiltaan, jolloin vanki oli työkyvytön ja näin ollen seuraava teloitusjonossa...

Viimeistään saapuessamme Auschwitzin kaasukammioon mietteet ja tuntemukset olivat sanoin kuvaamattomat. Meidän n. 30 hengen ryhmämme täytti kammiosta ehkä kolmasosan, mutta jälleen kerran oppaamme järkyttivät meidät kertomalla, että natsit olivat ahtaneet samaiseen kammioon samalla kertaa liki 900 ihmistä! Eli voisi veikata ainakin puolen tästä joukosta kuolleen jo ennen kaasutusta, kun ovat talloutuneet muiden alle... Kaasukammion viereisessä huoneessa oli sitten krematorio, jossa ruumiit poltettiin. Ei sitä pysty edes selittämään, miltä tuntui seistä paikassa, jossa monia satoja ihmisiä on saanut surmansa...

Kaasukammio

Pääleirin kaasukammio ja krematorio olivat vielä kesyjä verrattuna varsinaisen tuhoamisleirin, Birkenaun kammioihin. Auschwitzissa kun kuulemma poltettiin "vain"" 500 ruumista päivässä, kun taas Birkenaussa 5000 ruumista päivässä... Birkenaun kaasukammiot oli naamioitu pesutiloiksi ja natsit uskottelivat vankien pääsevän pesulle. Todellisuudessa vankien tuli riisua pukutiloissa vaatteensa, jonka jälkeen heidät ohjattiin "pesutilaan" eli kaasukammioon. Birkenaun kaasukammioista ei ole tänä päivänä kuin rauniot jäljellä, sillä puna-armeijan lähestyessä leiriä natsit yrittivät tuhota todisteet kammioista.

Krematorio

Myös Birkenaussa vangit joutuivat töihin. He rakensivat paljon taloja vangeille ja varastoiksi. Jossain vaiheessa sotaa natsit halusivat lähettää Saksaan puita, ja joistakin taloista (etenkin naisten puolelta) jätettiin katot rakentamatta. Monet sitten kuolivat syyssateissa ja talvisin kylmyyteen. Vahvimmat miehet joutuivat kantamaan kaasukammioista ruumiita poltettaviksi. Joskus myös ruumiiden joukossa saattoi olla omia perheenjäseniä...

Birkenaun wc-tilat vangeille

Birkenau on yli 175 hehtaarin kokoinen alue, eli aluetta riitti silmän kantamattomiin. Videollamme näkyy vain hyvin pieni osa alueesta, eikä kameran zoomikaan riittänyt kovinkaan pitkälle. Videolla näkyvät savupiiput ovat jäännöksiä vankien rakentamista taloista, jotka natsit ovat sittemmin yrittäneet hävittää. Viimeinen kuvamme ja kohteemme Birkenaussa oli naisten "kuolemanparakki", minne vangit laitettiin odottamaan tulevaa kohtaloaan. Parakkiin tungettiin oppaan mukaan parhaimmillaan yli 1000 naista, eivätkä kaikki edes oikeastaan parakkiin mahtuneetkaan. Niinpä vahvimmat yksilöt antoivat heikoimmille tilaa ja nukkuivat parakin piha-alueella. He myös kantoivat kuolleet naiset parakista pihan perälle. Vangeille oli rakennettu omat "sängyt", joista yhdelle tasolle mahtuisi noin 10 ihmistä, mutta sen sijaan yhdellä tasolla nukkui noin 20 ihmistä...

Näin. Selonteko keskitysleirien kauhuista on nyt ohi. Toivottavasti siinä oli tätä toivoneille tarpeeksi tietoa, sillä kaikki tieto ei millään mahtunut päähämme. Tässä oli vain osa siitä, mitä muistamme. Ja toivottavasti ne, joita aihe ei niin paljoa kiinnostanut, eivät turhautuneet loputtomaan tekstiin. Lukemisen voi aina jättää kesken, tiesithän ;) Mutta natsien julmuuksien "näkeminen" ja "tapahtumapaikalla" oleminen kokemuksena oli todella pysäyttävä, jonka jokaisen olisi hyvä nähdä ja kokea myös itse. Voimme sanoa paluumatkamme Auschwitzista olleen bussissa hiljainen. 

Astetta vakavammat blondit kuittaavat tältä erää,

xoxo