Jalat ruvella ja nenä jäässä ulkoilua

Viimeinen viikonloppu Budapestissa kului blondien osalta leikkien turistia. Nyt oli hyvä ja viimeinen hetki nähdä ja tehdä niitä asioita, mitä ei vielä olla ehditty (lue = jaksettu). Paljon kuitenkin taitaa meiltäkin jäädä vielä näkemättä Budapestista, ehkä tänne pitää vielä joskus tulla ihan turistiksi ;)

Goodbye Dinner meni ihan hyvin, söimme all you can eat & drink-ravintolassa, Trofeassa. Tämä oli blondeille nyt neljäs kerta kyseisen ketjun ravintolassa. Aiemmin olemme syöneet Kiraly Utcan ravintolassa, nyt olimme jossakin hornan tuutissa, Mexikoi Utin lähettyvillä. Tarjonta poikkesi hieman Kiralysta. Plussana oli grillattavat merenelävät. Siellä oli myös pikku possuparka omena suussa eräässä tiskissä. Meidän kylmät pohjolan sydämet eivät tälle lämmenneet, emmekä raaskineet possuraukkaa maistaa. Miinuksena jälkiruuista puuttunut tiramisu!!! Sanna oli hyvin surullinen. :( Jatkot olivat Dobozissa. 

Lauantaina meillä ei ollut krapulaa, sillä loppujen lopuksi me ei oltu kovin juhlatuulella edellisenä iltana. Olimme väsyneitä ja kyllästyneitä kaikkiin ihmisiin. Varmaan koestressi helpotti ja väsymys iski...Tai sitten me ollaan ajatustemme tasolla jo torstaissa ja lentokentällä. :) 

Aamuisen sohvan kuluttamisen ja nenän kaivuun jälkeen päätimme siis lähteä pienelle kaupunkikierrokselle kuluttamaan aikaa. Suunnitelma oli todella hyvä: ensin kahville, sitten parlamenttitalolle (emme ole käyneet siellä aiemmin sisällä ja luimme netistä, että passia näyttämällä pääsee ilmaiseksi sisälle), Moskva terille (nykyinen Szell Kalman ter, yksi opettajista oli höpissyt siellä olevan jotain nähtävää) ja sitten lasillisille Vittulaan (!! :D ). 

Käytännössähän tämä ei tietenkään mennyt näin. Kahvin jälkeen lähdimme kävelemään Andrassya pitkin metrolle ja saimme päähämme, että käydäänpä kurkkaamassa tuo oopperatalokin, kun sekin on nähty vain ulkopuolelta. No vilkaisuksi jäikin, liput olisivat maksaneet 1900 forinttia, (6,29€) HUH! Kylläpä täällä on pihiksi oppinut, voi tulla pieni shokki Suomeen palatessa... :D Sitten menimme metrolla Deakille ja kävelimme sieltä Vaci Utcan kautta parlamenttitalolle. Loppujen lopuksihan järkevintä olisi ollut mennä ratikalla, olisimme säästäneet paljon aikaa ja kilometrejä. Well, it's a good exercise though. 

Jouluvalot ratikassa!

No, joka tapauksessa, parlamenttitaloon ei päästy tutustumaan. Siellä on jotain rakennusta menossa ja kun lopulta oltiin kierretty lipunmyyntipisteelle, huomattiin aukioloajoista, että sitä oli muutettu klo 18:sta sijaan klo 16:sta. Ja tietysti me seisottiin siinä klo 16.10.... No, parlamenttitalolta käveltiin sitten ratikalle ja lähdettiin Budan puolelle katsastamaan tätä Moskva teriä. No eihän siellä mitään ollut! Siis kertakaikkiaan mitään. Ehkä me kuultiin opettajan tarina väärin tai jotain...Se oli sellainen astu ulos - astu sisään ratikkaan -tilanne. Hieno paikka, kannattaa käydä katsomassa! Olihan se kiva ajella ratikalla, varsinkin kun pääsi istumaan! (Luksusta!) 

Katsottiin ratikkamatkalla Club Vittulan osoite ja suuntasimme sinne. Halusimme nähdä, miltä tämä Populäärimusiikkia Vittulan jänkältä-elokuvasta innoituksensa saanut baari näyttää. Kierrettiin ensin muutama kortteli ylimääräistä, ennen kuin oikea katu löytyi. Katu oli todella hämyisä, pimeä ja pelottava. Ja eikä aikaakaan, kun seisoimme Vittulan suljettujen ovien edessä. Outo juttu, Facebook-sivujen mukaan sen olisi pitänyt olla auki klo 8-04, mutta ovissa silti roikkuivat jykevät munalukot... Noh, täällä Unkarissa kun kaikki on mahdollista. 

Kyllästyneinä vastoinkäymisiin menimme kaupan kautta kotiin, teimme kukkakaalipitsaa ja katsoimme Madagaskar 3:n piristykseksi. Tättätäräräräää sirkus, afro, sirkus... Tämän jälkeen leffailta jatkui vielä Now You See Me:lla. Hyvä elokuva, kannattaa vilkaista. Sitten painelimme tyytyväisinä nukkumaan, sillä sunnuntaina oli aikainen herätys markkinoille. Ha! Blondit aikaisin aamulla MARKKINOILLA, mikä läppä!

Näin kuitenkin kävi ja klo 9.30. olimme jälleen Szimplan markkinoilla. Loput tuliaisista tuli nyt ostettua. Heitimme ostokset kotiin ja sitten piti tehdä jotain ihan kamalaa. Ihan jotain hirveää. Tai siis Heidin mielestä jotain tosi siistiä. Sannan mielestä kamalaa. Heidi halusi mennä tuolihissillä Budapestin korkeimmalle vuorelle, Janos-hegylle, mikä on 529m korkea...Otimme bussin nro 291 Nyugatilta, millä mennään aina päätepysäkille saakka. Bussikin meinasi kesken matkan hajota. Yhdellä pysäkillä oven sulkeutumisesta varoittava ääni jäi vain päälle. Kuski yritti jotenkin korjata asiaa...eli siis kävi kerran tuuppaamassa yhtä ovea ja ihmetteli, kun vika ei korjaantunut. Siinä sitten ajeltiin jonkin aikaa hirveässä pärinässä, ja seuraavan kerran bussin pysähtyessä ottamaan matkustajia kyytiin, ovien sulkeutuessa ääni loppui. Olisiko alunperin kannattanut koittaa avata niitä ovia? 

Päästiin kuitenkin perille ja tuolimatka kohti Budapestin korkeinta kohtaa saattoi alkaa. Tuolihisseily maksoi edestakaisin 1400 forinttia, opiskelija-alennusta tästä ei saanut. Jos ei ole korkeanpaikan kammoinen, niin kuin Heidi, saattoi maisemia pystyä ihailemaankin. Huvittavinta oli se, kuinka paljon lämpötila matkan aikana muuttui radikaalisti. Alhaalla puut olivat ihan vihreitä. Matkan aikana maisemat alkoivat muuttua ja lopulta olimme jo niin korkealla, että puut olivat ihan jäästä valkoisina! Ja kyllä muuten oli yhtäkkiä kylmä! Kauaksi aikaa ei jääty maisemia ihailemaan, sen verran alkoi huipulla paleltamaan. 

Muutaman tunnin lämmittelyn jälkeen lähdimme uudelleen ulos. Tällä kertaa kävimme ihmettelemässä Sankareiden aukion takana olevaa linnaa, mikä nykyisin on mitä ilmeisimmin museo. Linnan pällistelyn jälkeen huomasimme, että viereisellä luistelukentällä oli alkamassa jääkiekko-ottelu Unkarin ja Itävallan välillä. Jonkin aikaa mietittyämme päätimme lähteä ostamaan lippuja peliin. Liput maksoivat 3000 forinttia. Huomasimme joutuneemme sikakatsomoon :D Tämä oli ainut katsomo, jossa fanit seisoivat, lauloivat, huusivat ja soittivat rumpuja koko ajan. Hyvä fiilis, mutta meille suomalaisille, laatukiekkoon tottuneille, peli oli aivan kamalaa katsottavaa. Kahden erän ja pakkasessa seisoskelun jälkeen emme enää tunteneet jäseniämme ja päätimme lähteä kotiin. Muutenkin katsoimme viisaammaksi lähteä paikalta mahdollisen kiekkohullujen yhteenoton varalta, ei näistä unkarilaisten temperamenttisuudesta urheiluasioissa tiedä...

Maanantaina meidän piti vihoviimeistä kertaa raahautua koululle, allekirjoittamaan jotain papereita. Voitte kuvitella sen tunteen, kun suljettiin ovi takanamme viimeistä kertaa, hyppäsimme ulos kamalasta bumbyride-junasta viimeistä kertaa... What a feeling!